Gazette
Lempinimi: Zeni
Rotu: risteytysponi
Sukupuoli: Tamma
Ikä: 24.9.2004
Säkä: 152 cm
Ex-omistaja: Koivuhaan talli
Omistaja: Tuitsu,Fandango
Hoitaja: ?
he: VaB re: 130cm
i. Belmondo e. Gazella II
luonne:
Olen aina ollut hyvin ystävällismielinen, vähän uteliaskin. Kun joku tulee karsinaani, minun pitää tietysti tarkistaa ensimmäisenä, onko taskuihin jäänyt mitään herkkuja. Rapsuttelu ja seurustelu ovat minulle totta kai mieleisiä, ja kunnon rapsutuksen aikana pitkästä kaulastani tulee vielä pidempi.
Karsinakäyttäytymiseni on esimerkillistä, seison kiinni ollessani kauniisti, kun minua harjataan ja laitetaan kuntoon. Jos minulle antaa harjatessa vapauden kulkea karsinassa, sen myös teen. Talvisaikaan minulla on ollut päänläpipujotettava loimi. Olen oppinut aika hyväksi apuriksi, kun se otetaan pois ja laitetaan päälle, venytän kaulaani alaspäin ja helpotan hommaa. Ennen kuin alkaa asentaa loimea jompaankumpaan suuntaan, päähäni ei kannata laittaa riimua, sillä sehän voi vaikka jäädä loimeen kiinni! Se ajatus joskus jännittää.
Ratsastettavuuteni on kuulemma parantunut, kun laukkani pituutta pystyy säätelemään, jarruja käyttämään tehokkaammin ja jaksan keskittyäkin tehtäviin paremmin. Toki, täydellisyyteen taitaa vielä olla matkaa. Tasapainoni vahvistuminen ja askelpituuteeni vaikuttaminen ovat olleet oleellisen tärkeitä, minulla kun on jalkoja vaikka muille jakaa. Välillä tunnilla on tuntunut kovin ahtaalta ja olen turhan usein joutunut kiinni toisen häntään, mutta nyt tähänkin ongelmaan on helpompi vaikuttaa.
Alussa vähän väistelinkin muita hevosia, kun ne tulivat tunnilla vastaan käyntiä vauhdikkaammin, minua vähän jännitti. Alkukuukausien jälkeen olen päässyt tämänkin asian yli.
Ratsastettaessa vahvuuteni ovat estepuolella, hyppykapasiteettia minulla on vaikka kuinka. Askeleeni ovat isoksi hevoseksi melkoisen mukavat, taipuminen ja asetuksetkaan eivät ole enää ongelma. Kouluratsastuksessa pärjään mukavasti perusasioissa ja olen luonteeltani yritteliäs, eli opin koko ajan lisää silläkin osastolla. Ja oppiminen tapahtuu kuulemma nopeasti, oivallan asioita jopa yhdestä kerrasta, tietenkin tilanteesta ja asiasta riippuen.
Kuva: Picasa
Myydään yksityiseksi,mutta jää Fandangoon!
|